Meistä

Kirjanpitäjä, yrittäjän tärkein kumppani

Kirjanpito tehdään sinun yritystäsi varten, jotta voisit tehdä oikeita ratkaisuja liiketoimintasi suhteen. Taloushallinnon palvelut kannattaa ajatella liiketoimintasi auttajaksi. Kirjanpitäjältä saat neuvoja yrityksesi talouden suunnitteluun ja ohjaamiseen myös silloin, kun et sitä välttämättä itse huomaa kysyä. Kirjanpitoa ja verotusta koskevat säännökset muuttuvat jatkuvasti, siksi jatkuva kouluttautuminen onkin tärkeää. Oikeat ja sinun yritystoimintaasi sopivat kirjaukset säästävät rahaa.

Sinun ei tarvitse osata kaikkea itse, kirjanpitäjäsi auttaa sinua taloushallinnon asioissa ja sinulle jää aikaa keskittyä liiketoimintaasi, siihen minkä sinä osaat parhaiten. Jatkuvasti muuttuvassa taloushallinnon maailmassa kirjanpitäjän tehtävä on muuttunut tiedon tallentajasta taloushallinnon asiantuntijaksi. Kirjanpitäjä on yrittäjän tärkein kumppani.

Hinnoittelu

Usein kysytään ”Kuinka kallista se on?” tai ”Mitä se maksaa?”, vaikka toivoisi kysyttävän mitä hinnalla saa. Meiltä saat taloushallinnon- ja palkanlaskennanpalvelut, lisäksi hoidamme puolestasi yleiset toimistotyöt. Saat henkilökohtaisen palvelun ja juuri ne palvelut joita tarvitset, sellaisessa muodossa kuin haluat. Tulemme työskentelemään toimipisteeseesi sinun niin halutessa. Meiltä saat neuvoja ja opastusta, olemme tavoitettavissa, ja meillä on sinulle aikaa.

Taloushallinnonalalla hinnoitteluperiaate on kirjavaa. Hinnoittelu voi perustua käytettyyn aikaan, tositteiden tai vientien määrään, näiden yhdistelmään tai hinta voi olla kiinteä joka kuukausi. Tämän lisäksi voi olla atk-kuluja, toimistomaksuja, laskutustapalisiä, ohjelmistomaksuja jne. Mielestämme molemmin puolin reiluinta on tuntihinnoittelu, siksi tarjoamme tätä asiakkaillemme ensisijaisesti. Tällöin laskutus perustuu sinun yrityksesi asioiden hoitoon käytettyyn aikaan, ei atk-kuluja, toimistomaksuja tai laskutustapalisiä. Asiakkaan niin halutessa tarjoamme palveluita myös kiinteällä kuukausihinnoittelulla.

Mahdollisista lisäpalveluista veloitamme erikseen. Näitä voivat esimerkiksi olla yhteiskäyttöiset taloushallinnonohjelmat tai postituskulut.

Pystyt itse vaikuttamaan monella tavalla kulujen kertymiseen. Kirjanpidon ja palkanlaskennan työtä helpottaa, kun toimitat materiaalin ajoissa, järjestyksessä ja siinä muodossa kuin sovittu, esität kysymyksiä etukäteen ja otat meidät kumppaniksesi. Keskustellaan ja sovitaan yhdessä miten voit itse vaikuttaa aikaa syöviin rutiineihin. Työnjaosta sopimisesta on hyötyä molemmille.

Tiedustele siis SINUN toimintaasi sopivaa kokonaisuutta ja sen hinnoittelua.

Toimintaperiaatteet

Haluamme löytää asiakkaillemme parhaiten toimivimmat ratkaisut taloushallinnon (kirjanpidon, palkanlaskennan ja toimistotöiden) käytännön toteutuksessa. Pyrimme hoitamaan meille annetut tehtävät vastuullisesti, ammattitaidolla ja viivyttelemättä. Noudatamme voimassa olevia lakeja ja hyvää kirjanpitotapaa, joka perustuu mm. kirjanpitolakiin kirjanpitoasetukseen ja kirjanpitolautakunnan antamiin ohjeisiin ja lausuntoihin.

Arvostamme rehellisyyttä ja avoimuutta ja kunnioitamme luontoa. Ympäristön ja yhteisen omaisuuden vahingoittamista tai anastamista, ihmisten hyväksikäyttöä tai lahjontaa emme hyväksy. Emmekä hanki itsellemme, yrityksellemme tai asiakkaillemme rahaa tai muuta omaisuutta epärehellisin keinoin. Kaikessa toiminnassamme olemme asiakkaidemme luottamuksen arvoisia, emme paljasta tietoomme tulleita liikesalaisuuksia saati muitakaan asioita ulkopuolisille.

Asiakassuhteet ovat yrityksemme tärkeintä omaisuutta. Pyrimme aktiivisesti neuvomaan ja auttamaan asiakkaitamme, tarvittaessa konsultoimme yhteistyökumppaneitamme, eri alojen asiantuntijoita ja viranomaisia. Pystyäksemme auttamaan asiakkaitamme kirjanpidon säännösten ja verotuksen muuttuessa koko ajan, on jatkuva koulutus osa arkeamme. Huolehdimme oman ammattitaitomme ylläpidosta. Olemme tavoitettavissa, asiakkaidemme apuna silloin kun he sitä tarvitsevat, meillä on aikaa asiakkaillemme. Haluamme löytää juuri asiakkaillemme sopivimmat tavat toimia, autamme asiakkaitamme siellä missä he haluavat, tulemme luoksesi.